Zaida Bergroth

Elokuvaohjaaja Zaida Bergroth syntyi vuonna 1977 Kivijärvellä taidemaalari Marjatta Tapiolan ja lääkäri Ville Bergrothin perheeseen. Zaidan vuotta vanhempi sisar Aina Bergroth on kirjailija. Helsinkiläistynyt Zaida pääsi ensimmäisellä yrittämällä Taideteollisen korkeakoulu Taikin ohjaajalinjalle jo 20-vuotiaana. Me Naiset -lehden haastattelussa vuodelta 2011 Zaida kertoo pääsykokeiden olleen traumaattisia eikä uskonut pääsevänsä sisään. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2004.

Zaidan ensimmäinen tehtävä elokuvataiteen alalla oli vuonna 1998 valmistunut Anu Heiskasen ohjaama lyhyt fiktio Taideteollisen korkeakoulun Elokuvaiteen ja Lavastustaiteen osasto ETOlle, jossa hän toimi kuvaussihteerinä. Samana vuonna hän ohjasi kaksi lyhyttä fiktiota nimiltään Hiukset ja Veera. Näistä Hiukset, jonka hän käsikirjoitti yhdessä sisarensa Ainan kanssa, oli osa TV2:n Dokumenttiprojektia.

Muita Zaida Bergrothin ohjaamia tuotantoja ovat vuodelta 1999 oleva lyhyt fiktio Säämies, yhdessä useiden muiden kanssa ohjaama lyhyt tv-sarja Tuntematon kaupunki vuodelta 2000, lyhyt fiktio Viime hetken ostoksia vuodelta 2001, lyhyt dokumentti Promootio vuodelta 2001 sekä lyhyt fiktio Lasileuka vuodelta 2004, joka on myös kansainvälisessä levityksessä nimellä Glass Jaw. Lasileuka voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlien erikoispalkinnon.

Vuonna 2006 Zaida ohjasi ja käsikirjoitti kaksi lyhyttä fiktiota. Puolueet: Kunnanjohtaja tehtiin PetFilmsille ja Heavy Metal Juonifilmille. Heavy Metalin tuottajana toimi Jarkko Hentula, joka tuotti myös Zaidan ensimmäisen pitkän elokuvan, Skavabölen pojat vuodelta 2009. Heavy Metal voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlilla vuonna 2007 sekä yleisöpalkinnon että pääpalkinnon alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa.

Zaida Bergrothin esikoispitkä ohjaus Skavabölen pojat vuodelta 2009 oli suomalais-saksalainen yhteistuotanto, jossa suomalaisena tuotantoyhtiönä toimi Juonifilmi ja siellä Jarkko Hentula. Elokuva perustui Antti Raivion samannimiseen näytelmään ja sen käsikirjoituksesta vastasivat Raivion lisäksi Zaida sekä Jan Forsström. Draaman tarinan keskiössä oli kuvaus perheen hajoamisesta 1970- ja 1980-lukujen Suomessa.

Zaida Bergroth Miami-elokuvan kulisseissa.
Kuva © Helsinki Filmi / Sami Kuokkanen

Skavabölen pojat keräsi palkintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Pusanin elokuvajuhlilla Etelä-Koreassa vuonna 2009 elokuva sai Flash Forward –palkinnon. Palkinto myönnetään oman maanosan ulkopuolelta tuleville elokuville. Festivaalin keskeisenä ideana on esitellä esikoisohjaajien töitä.

Elokuva sai vuonna 2010 kaksi Jussi-palkintoa. Palkinnot tulivat Janne Laineen äänisuunnittelusta sekä Raivion, Forsströmin ja Bergrothin käsikirjoituksesta. Lisäksi elokuva palkittiin samana vuonna Anjalankosken elokuvapalkinnolla.

Zaida Bergroth Miami-elokuvan kulisseissa.
Kuva © Helsinki Filmi / Sami Kuokkanen

Zaidan toinen pitkä elokuva, Hyvä poika, sai ensi-iltansa keväällä 2011. Bergrothin ja Forsströmin yhdessä kirjoittama draamaelokuva palaa vinoutuneisiin perhesuhteisiin, kuten edeltäjänsäkin. Keskiössä ovat nuori Ilmari, äitinsä Leila Manner sekä äidin kesäheila, kirjailija Aimo. Pääosia elokuvassa näyttelevät Samuli Niittymäki, Elina Knihtilä sekä Eero Aho.

Hyvä poika sai kansainvälisen ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla Discovery-sarjassa vuonna 2011 ja se oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Myös Chicagon elokuvajuhlilla, jotka ovat yksi Yhdysvaltain merkittävimpiä elokuvafestivaaleja, se palkittiin uusien ohjaajien Gold Hugo -palkinnolla.

Zaida Bergroth Miami-elokuvan kulisseissa.
Kuva © Helsinki Filmi / Sami Kuokkanen

Hyvä poika oli ehdolla seitsemässä kategoriassa Jussi-palkinnon saajaksi ja niistä se sai parhaan naispääosan Jussin (Elina Knihtilä). Elokuva sai myös Suomen Näytelmäkirjailijaliiton Sylvi-palkinnon parhaasta elokuvakäsikirjoituksesta. Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry valitsi vuonna 2011 Zaida Bergrothin vuoden elokuvaohjaajaksi.

Syyskuussa 2013 Zaida Bergrothille myönnettiin Elokuvataidetoimikunnan viisivuotinen ohjaaja-apuraha. Seuraavaksi Zaidan ohjausta pääsee ihailemaan Krista Kososen tähdittämässä elokuvassa Miami.

Zaida Bergroth Miami-elokuvan kulisseissa.
Kuva © Helsinki Filmi / Sami Kuokkanen

Haastattelut

Filmografia

Ohjaaja